tiistai 25. maaliskuuta 2014

Sadien 9vuosipäivä (18.3.2014) ja muita kuulumisia

Noniin. Nyt kun tässä alkaa jo hieman tervehtymään niin on aika päivittää myös blogiakin! Kamalasti on tullut taas osteltua kaikkea, joten tästä taitaakin enemmän tulla kuvapostaus, sillä kuvia on kertynyt jokusen verran. Pitäisi vaan oppia siihen, että _heti_ kuvaisi kaikki saadut tuotteet ja päivittäisi ne tänne blogiin niin ei ehtisi tulla minkäänlaista stressiä niiden osalta. Nyt onkin hyvä hetki kirjoittaa, sillä meille on jälleen tulossa paljon tavaraa ulkomailta, joten jos ne sitten saisi tänne ajallaan! Hieman jo jännittää, sillä kyseiset tavarat ovat jo tullissa, joten saa nähdä milloin eksyvät tänne Suomeen. Meksikosta ja Japanista on tulossa siis kaikkea kivaa! mm:

-An cafen photobook nimmareilla (lisäksi tuon kirjan mukana tulee kaikkea pientä kivaa, joten sitä odotammekin innolla)
-Lehti, jossa The Gazeten Kain photoshootit 
-Extroina valokuvia (tämä on aina yhtä jännittävää, sillä eräs tuttu myyjämme ei koskaan kerro etukäteen millaisia kuvia hän laittaa meille pakein mukana)
-7julistetta An cafelta
-50kpl lehtikuvia An cafelta
- Sadien nimmaroitu kortti! (tämä oli kallis, sillä myyjä pyysi siitä 37e ;______; )

Ja voisimpa, vaikka listata nekin tavarat, jotka meillä on varauksessa:

-Kamijon juliste (tosin tämän osto on vielä epävarmaa, sillä kyseinen juliste on varauksessa jollekin toiselle  ostajalle, mutta täytynee  toivoa, ettei tämä kyseinen henkilö sitä ottaisi, sillä juliste on ihana!)
- EAT YOU ALIVEN Ryohei cheki
- Gaze valokuvia nimmareilla (tämäkin sitten taas näitä, jotka joku toinen ehti jo varata itselleen, mutta ens viikon lauantaina saadaan tietää tulevatko nämä meille vai ei)
- Facekaverilta on tulossa sitten vielä kaksi An cafen julistetta! ^.^ 

Noin.. Tuossa oli nyt ne kaikki mitkä muistan. Avokki on tehnyt kauppoja suurimmaksi osaksi, joten saattaahan olla, että olen jotain taidokkaasti onnistunut  unohtamaankin! :"D Mutta sitten voisi siirtyä tuotteisiin mitä meille on jo ehtinyt tulla näiden viikkojen aikana. Aloitetaampa, vaikka seuraavista:

EAT YOU ALIVEN Kenji chekit <3 näitä olis kiva kerätä enemmänkin.




3kpl levyjä! The Gazeten Toxic, heidi. Panorama sekä An Cafen
Harajuku Dance Rock


SHOXX lehti, jossa on  ihania kuvia Decade ajoilta!



 Siinä olikin sitten ne, jotka tulivat pari viikkoa sitten ^.^ Tuosta heidi. levystä mainittakoon sen verran, että ostettiin se oikeastaan siksi kun haluttiin kuulla heidän biisejään ennen kun mennään kyseisen bändin keikalle ensi kuussa. Ei ehkä ihan ole sitä omanlaista musiikkia, mutta silti tykkään ja sitäkin keikkaa odotan innolla. Levy ainakin oli hyvä, joten uskon, että keikastakin tulee sitten onnistunut kokemus. Tuohon bändiin täytynee paneutua vielä enemmän ennen keikkaa,sillä olisihan se mukava tunnistaa kappaleita ettei käy niin nolosti kun Miyavin keikalla ettei tunnistanut ainuttakaan biisiä.!! Täytyy siis hieman skarpata, vaikka eihän sen pitäisi niin suuri häpeä olla, vaikka ei niitä tunnistaisikaan. Tuo levy oli halpa, joten senkin vuoksi se piti itelle napata.!

Ja sitten ostokset, jotka ovat putkahtaneet tällä viikolla postiluukusta:

Sadien fanclub dvd:t sekä An cafen Amazing blue minialbumi





Ihanan  iso An cafe juliste <3

Tuossapa ne taisi kaikki olla. Julisteet osioon ehdittiin jo päivittää viime viikolla muutamia tulleita an cafen julisteita, joten niitä en tähän postaukseen laita enää uudestaan :"3 Paljon on siis menny rahaa, mutta ei tähän mennessä vielä ainakaan kaduta ollenkaan! Mitäpä sitä ei tekisi kivan harrastuksen eteen. Ei olla edes ehditty katsomaan noita Sadien fanclub dvd:tä, sillä ne tulivat  tänään. Ainakin myyjä sanoi niiden olevan hyviä ja hänelle jäikin noista vielä kolmas dvd, joka pitää sitten myöhemmin vielä ostaa. Sadien Gain minialbumikin pitäisi hommata, mutta samainen myyjä ei ole vielä vastannut viestiini,  että kuinka paljon siitä pyytäisi ^^ Laitampa vielä ennen kun siirrytään Sadien vuosipäivään kuvan meidän tän hetkisestä Gazejuliste seinästä, joka alkaa olemaan pikkuhiljaa valmis.

Meidän makkarista tulee hieno, kunhan saadaan kaikki julisteet seinille!


Mutta sitten seuraavana onkin vuorossa Sadie! Juhlittiin pienesti heidän 9vuosipäiväänsä herkkujen kera samalla kun kuunneltiin läpi heidän tuotantoaan. Dvd:tä ei ehditty katsomaan, mutta siitä huolimatta  oli ihana selailla levyjä läpi ja muistella miten tähän bändiin törmäsi. Sadiesta tuli heti rakas bändi mulle ja uskon, että samaa mieltä on myös avokkinikin, sillä me molemmat rakastamme suuresti Maon ääntä. Muistan vieläkin miten en alkuun tykännyt Maosta lainkaan ja heti dumppasin tämän, sillä perusteella etten pitänyt miehen äänestä ja kuinka se oli niin erilaista Gazeen verrattuna. Taisin jopa mainita miten Mao matkii Rukia ja mitähän vielä.. Alkuun siis en ollut lainkaan tämän kyseisen bändin kannalla, mutta ennakkoluuloni muuttuivat kun keskityin biiseihin ja nimenomaan Maon ääneen!

Miten kuvailla jotain sellaista mihin ei yksinkertaisesti vain löydy sanoja? Miten haastavalta tuntuukaan kun yrität kuvailla Maon ääntä, joka on samaan aikaan klassinen ja  synkkä.? Miten tuosta pienestä miehestä lähtee niin mahtava ääni, että saa kehosi tärisemään pelkästä innosta kun olet löytänyt, jotain sellaista mihin olet todella tykästynyt tai sanotaanko paremminkin, että rakastunut.. Ei sitä tunnetta voi vaan kuvailla mitä Maon ääni saa aikaan. Musiikkityyli on lähellä omaa, joten ehkä sekin vaikuttaa asiaan. Teininä fanitin paljon Nightwishiä ja erityisesti Tarja Turusen ääni kolahti todella paljon. Jotenkin yhdistän Tarjan ja Maon toisiinsa.!  Kummatkin on diivoja lavalla, joiden ääni saa  monenlaisia tunteita aikaan.

Erityisesti rakastan Maon korkeita ääniä biiseissä. Lemppari kappaleita ovat tähän mennessä Ice Romancer, Demons Cradle ja THE REQUIEM. Myös balladi kappaleet sopivat hyvin Maon äänelle.

Sadie herkut :3
Olisihan noita kappaleita paljon enemmänkin, mutta ainakin nuo tulivat ekana mieleen ^.^ Levyjä on tosi vaikea saada mistään, joten aina pitää hyödyntää jos joku toinen keräilijä luopuu omistaan. Olisi myös hienoa päästä joskus Sadien  keikallekin, mutta saapa nähdä koska eksyvät tänne Suomeen ;____; Ehkä toivoa on hyvä pitää yllä, sillä kyllähän täältäkin löytyy aika paljon Sadie faneja, joten en usko, että keikailu tänne olisi mahdottomuus. Ehkä vielä joskus! Sitä ennen on hyvä etsiä levyjä ja dvd:tä, joilla voi sitten ruokkia tätä Sadie nälkää :"D

Tänään olisi tarkoitus katsastaa nuo Sadie fanclub dvd:t.! Niistä voisin sitten kertoa seuraavassa postauksessa, että miten  kolahtivat vai kolahtivatko ollenkaan! Mutta näihin tunnelmiin voisin lopetella tältä erää! ^.^








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti