keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

16.3.2014 Miyavi @ The Circus, Helsinki

No niin... Unohdin tästä keikasta mainita viimeksi kun kirjoitin blogia, mutta nyt kun alkufiilistelyt ovat hieman laskeneet niin kirjottaminenkin tuntuu luontevammalta. Alkuun olin, että olisin kirjoittanut heti samana päivänä, mutta sitten tulin toisiin tuloksiin. Nyt pystyy paremmin ajattelemaan kun ei ole niin fiiliksissä, vaikka kyseinen keikka olikin aivan ihana.

Miyavi ei kuulu niihin lemppari bändeihini, mutta olihan tätäkin herraa vain PAKKO päästä katsomaan. Omistamme vain yhden ainokaisen levyn ja sekin on live levy (Live in London), jota ei oltu paljoa ehditty kuuntelemaan ennen keikkaa. Biisejä en siis tunnistanut, joten se saikin pienen häpeän kulkemaan sisälläni, mutta pääasia oli kuitenkin, että meillä oli jälleen kerran hauskaa, vaikka kipeänä keikalle lähdettiinkin. Tuosta Live in London levystä on mainittava, että rakastuin aivan täysin I LOVE YOU, I LOVE YOU, I LOVE YOU AND I HATE YOU kappaleeseen, mutta sitä herra ei valitettavasti soittanut keikalla ;____; Oli keikalla joitain sellaisia biisejä, jotka tunsin etäisesti, vaikka nimiä en muistanutkaan.

Mutta tosiaan... Vaikka Miyavi ei kuulunutkaan niihin suosikkeihini niin pakko sanoa, että tykästyin häneen vain enemmän kyseisellä keikalla.! Emme menneet tällä kertaa jonottamaan, sillä meillä ei ollut sen suurempia odotuksia keikalta, joten ei haitannut, vaikka jouduimmekin ihan perälle. Oikeastaan näimme sieltä koko keikan, joka oli oikeastaan ihme, sillä keikka oltiin lähes loppuunmyyty!

Olihan tästäkin pakko nappasta kuva!
 Saavuimme Circuksen eteen noin seitsemäksi (ovia oltiin alettu jo avaamaan), sillä mun oli tarkotus nähdä muutamia ihmisiä ennen sitä, sillä olin luvannut hoitaa muutamia kauppoja ennen keikan alkamista. Alkuun olikin pientä sählinkiä kun olimme vahingossa eksyneet vippijonoon, eikä kukaan oikein siinä jonon perällä tiennyt kumpi on se normijono, jossa pitäisi olla jos ei omistanut vippiä. Onneksi sitten sain soiton yhdeltä myyjältä, jonka näin tapahtumapaikalla, joka sitten osasi ohjata meidät oikeaan jonoon :"D Häneltä ostin siis Vinyl Synticate lehden, jossa oli 20sivua pelkkää An Cafea! Lehdessä oli myös Sadieta, joten yllätyttiin suuresti, sillä myyjäkään ei ollut tiennyt tuosta, sillä ei ollut osannut lukea japaninkielisiä nimiä. Saimme häneltä myös kaupanpääliseksi An cafen kassin!

Lehdessä tosiaan oli mukana photoshootit bändin jäsenistä ja aivan ihana party 1 aiheinen levy, jossa oli An Cafea ja Sadietakin (+muitakin bändejä). Tuo levy oli ihana ja sitä olikin mukava katsella seuraavana päivänä kun keikkafiilikset olivat hieman laskeutuneet. Pitäisi kai tähän väliin mainita, että rakastuimme myös erääseen toiseenkin j-rock bändiin, mutta siitä sitten enemmän seuraavalla kerralla! Kyseinen bändi on nimeltään 12012 ja tähän rakastuimme oikeastaan sen takia, että kyseisen bändin laulajalla on niin häiritsevän paljon samanlainen ääni kun Maolla ja heiltä meille onkin tulossa jo yksi levynen.!

Keikkaostokset
 Mutta sitten keikkaan! Meillä oli tosiaan kaverikin tällä kertaa matkassa, joka majoittui luoksemme jo lauantaina. Oli mukavaa mennä tällä kertaa porukalla keikkailemaan ja olihan kaveriakin mukava nähdä pitkästä aikaa ^.^ Lauantai meni oikeastaan vain fiilistellen tulevaa  keikkaa samalla kun kävimme meidän Gazen levyjä läpi.

Tälläkään kertaa emme ostaneet mitään keikalta, vaikka olisihan sellainen Miyavin keikkapaita ollut hieno, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla! Tunnelma keikalla oli mukava, sillä salissa ei ollut mitenkään tungosta, vaikka paljon ihmisiä siellä olikin! Suurin osa ihmisistä taisi viettää aikaansa anniskelualueella, joten sekin saattoi vaikuttaa salin väljyyteen. Oli siis tilaa  tanssia ja Miyavi tosiaan osasi hurmata yleisön puheillaan ja soitollaan, sillä välispiikit olivat mahtavia! Miyavikin puhui hieman Suomea, vaikka pahoittelikin ettei ollut ehtinyt opetella  lauseita ulkoa vaan luki ne kännykästään.! Herran suusta kuului monesti "Moi moi", joka sai yleisön nauramaan. Myös Miyavin rumpali (Bobo) oli symppis ja hänen suustaan kuului muutama  sana  "Rakastan teitä".

Miyavilla oli lyhyet hiukset, joista tykkäsin :3
 Ilta siis oli onnistunut kaikinpuolin ja onneksi keikalla unohtui myös flunssaisuuskin. Yritin olla kovasti yskimättä, mutta yskäkohtaukset ilmenivät melkein aina Miyavin välispiikkien aikana, joten välillä hieman nolottikin, mutta mitäpä pienistä.!! Pääasia oli kuitenkin se, että oli hauskaa ^.^ Varmasti tullaan menemään uudestaankin kyseisen herran keikalle jos vielä joskus eksyy tänne Suomeen.

Miyavi otti kuvan itsestään ja yleisöstä.
Lopuksi herra nappasi kuvan ja riensi halaamaan yleisöä.! Olimme kuitenkin sen verran takana ettemme ylettyneet koskemaan herraa tai että olisimme näkyneet kuvassa  ;_____; Oli ihana nähdä, että Miyavin huulilla koreili väsynyt, mutta onnellinen hymy! Toivottavasti myös keikka oli onnistunut hänenkin mielestään, vaikka keikka-aikataulunsa olikin hirmu kiireinen, eikä herra ollut ehtinyt pahemmin nukkua. Sitä ei kuitenkaan huomannut lainkaan, sillä energinen tämä mies osaa olla ja se myös  tarttui koko yleisöön.!

Kiitokset siis Miyaville ihanasta keikasta!!

Loppuun laittelen vielä muutamia kuvia lehden sisällöstä, jonka ostin.

It is so NYAPPY !!

Sadie ^-^ <3 



Ja lopuksi vielä yksi lemppareistani eli I LOVE YOU, I LOVE YOU, I LOVE YOU AND I HATE YOU kappale!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti